keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Pääsiäiskanat kangaspainannalla


Aloita työskentely piirtämällä malli ja tekemällä kaksi sapluunaa, toinen vartalolle ja toinen harjalle, nokalle ja jalalle. Jos haluat lisätä muita yksityiskohtia, tee omat sapluunat kullekin värille.

Väri levitetään seulan läpi raakelilla tai helpommin töpöttämällä. Yhden osan painamisen jälkeen, odotetaan, että se kuivuu ennen toisen osan painamista. Kun kaikki osat on painettu ja työ kuiva, se silitetään painovärien ohjeen mukaan. Lopuksi ommellaan napit silmiksi.

Kuvissa olevat kanat on painettu puuvillakankaasta tehtyyn liinaan. Liina syntyy helposti ilman ompelukonetta. Tee lankasuora neulalla ja leikkaa halutun kokoinen pala + saumavarat. Tee reunoihin taitos ja silitä. Taita vielä uudelleen. Kiinnitä näin syntynyt päärme nuppineuloilla tai harsien. Ompele reuna pykäpistoin. Käytä lankaa, jonka väri sopii painokuvioon.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti