torstai 22. marraskuuta 2012

Jouluisia kortti-ideoita


Leikkaa kuviopaperista tai värikkäästä lahjapaperista kolmionmallinen kuusi. Ylläolevien korttien kuviopaperikokoelman ostin viime syksynä Tiimarista. Koristele kuusi suttupaperin päällä esim. leimasimella (mallissa Hyvää Joulua - teksti on tehty leimasimella), kultatussilla (kuusen pallot), tarroilla tai ohuella mustalla tussilla (rusetit). Liimaa kuusi korttipohjaan. Halutessasi voit koristella myös korttipohjan leimoilla tai käsinpiirretyillä sydämillä. Leikkaa ja koristele myös ruukku. Piirrä kuuselle jalka mustalla tussilla ja liimaa ruukku paikoilleen. Liimaa kuusen latvaan tähti- tai sydäntarra.





Allaolevan kortin pohja on koristeltu käsinpiirretyin sydämin. Sydämet on tehty ensin kultatussilla ja reunustettu sitten ohuella mustalla tussilla. Keskellä oleva hyvän joulun toivotus on tehty leimasimella. Jos leimasimen reuna tahraa korttia, kannattaa se pyyhkiä puhtaaksi musteesta vanupuikolla ennen painamista. Lopuksi reunoihin on liimattu jouluiset enkelitarrat.


Allaolevien korttien jouluiset sydäntarrat löytyivät Tiimarista ja korttipohja on koristeltu leimasimella.



Allaolevien korttien tarrat on ostettu Tiimarista ja köynnös on piirretty käsin kultatussilla.



P.S. Miksi jouluaskartelussa pitäisi käyttää vain tummanpunaista ja myrkynvihreää?


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kirjanmerkki koneella ommellen

Tämä helppo koneompelutyö sopii vaikkapa isänpäivälahjaksi. Tee kirjanmerkki näin:

1. Puno langasta nyöri.

2. Leikkaa valitsemasi värisestä pohjakankaasta suikale. Ompele suikaleeseen kuvio-ommelta ompelukoneella. Käytä nyöriin sopivia värejä.

3. Leikkaa harkkosaksilla huovasta taustapala, joka on vähän isompi kuin kangassuikale. Ole huolellinen, jotta reunasta tulee suora. Voit käyttää samaa väriä kuin nyörissä.Kiinnitä kangassuikale huopaan nuppineuloilla. Kiinnitä myös nyöri kankaan ja huovan väliin.

4. Kiinnitä kangas huopaan ompelemalla suoralla ompeleella kangassuikaleen reunasta. Käytä kankaan väristä ompelulankaa, jotta ommel ei erotu.


keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kortti isälle


Isänpäivä lähestyy. Tee isälle kortti, jota komistaa paperista taiteltu origamipaita. Käytä valmiiksi kuvioitua paperia tai kuvioi paperi itse. Tarvitset A4-kokoisen paperin. Jos kuvioit paidan itse, taita paperi ensin kuviointia varten puoliksi (A5-kokoon), avaa paperi ja koristele toinen näistä A5-kokoisista puolikkaista viivoin, raidoin, ruuduin tai pistein. Voit käyttää koristelussa apuna viivoitinta ja tehdä kuviot esimerkiksi tussilla, puuvärillä tai kulta- ja hopeatussilla. 

* Aloita origami taittamalla paperi pituussuunnassa tarkasti kaksinkerroin. Jätä kuvioitu puoli ulkopuolelle.


* Avaa paperi ja taita sen molemmat reunat äsken tehtyyn taitteeseen alla olevan kuvan mukaisesti.


* Taita hihat alla olevan kuvan mukaisesti. Huomaa, että paperin sivun yli taittuva osa on hihaa. Älä tee hihoista liian leveitä. Voit kurkistaa toiselle puolelle varmistaaksesi, että hiha on sopivan levyinen.


* Käännä paperi toisin päin ja ylösalaisin. Tee toiseen laitaan noin sentin levyinen taitos, kuten alla olevassa kuvassa.


* Käännä työ taas toisin päin ja taita paidan kaulukset alla olevan kuvan mukaisesti.


* Taita paperin alareuna kaulusten alle, kuten alla olevassa kuvassa. Paita on valmis.


* Askartele vielä kravatti paperista tai kankaasta leikkaamalla. Liimaa kravatti paikoilleen. Vaihtoehtoisesti paitaan voi liimata myös nappeja. Liimaa valmis paita kartongista leikattuun korttipohjaan ja kirjoita taakse isänpäiväntervehdys.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Värikkäät frottage-talot


Tämän työn alkuperäinen ohje löytyy Fiona Wattin kirjasta The Usbornre Complete Book of Art Ideas. Alkuperäisessä ohjeessa talot koottiin eri papereille tehdyistä palasista. Minä tein kuvassa olevan työn suoraan yhdelle paperille.

* Piirrä A3-kokoiselle paperille mustalla vahaliidulla, viivoitinta apuna käyttäen, 2-5 pystysuoraa seinäviivaa, jolloin kuvaan tulee 3-6 taloa. Mitä enemmän taloja on, sitä tarkempia yksityiskohtia joutuu tekemään ja sitä haastavammaksi työskentely käy. Jaa kaikki talot viivoittimella vielä vaakasuunnassa 2-3 osaan ja piirrä taloille katot. 

*Väritä jokainen osa frottage-tekniikalla, liitu lappeellaan.  Tee vierekkäiset osat aina eri värein. 

* Maalaa jokainen osa vesivärillä. Käytä samaa väriä, jota käytit kunkin osan frottagessa. Maalaa myös taivas. Anna työn kuivua kokonaan.

* Piirrä mustalla vahaliidulla ovet, ikkunat ja muut yksityiskohdat taloihin.

VINKKI ALKUOPETUKSEEN: Jokainen tekee yhden talon A3-paperille. Talot leikataan irti ja koko luokan työt liimataan vieri viereen yhteiselle taustalle.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Frottage - kokeiluja

Kokeile millaisia jälkiä saat kodin tai koulun erilaisista pinnoista ja esineistä. Tutki myös pihalta löytyviä pintoja. Aseta vain paperi pinnan päälle, pidä se paikallaan ja hankaa päältä liidulla tai lyijykynällä. Kokoa kokeiluistasi vaikkapa tällainen kollaasi:


perjantai 19. lokakuuta 2012

Liituprinsessa ja olkihattu


Tässä työssä frottagea on hyödynnetty yhtenä tekniikkana piirustus- ja maalaustekniikan rinnalla. Ennen työn syntymistä tein kaikenlaisia frottagekokeiluja kotoa löytyvillä esineillä, esim. koruilla, koriste-esineillä, korinpohjalla jne. Varsinaisen työn aloitin hahmottelemalla hattupäisen naisen lyijykynällä ja lopuksi vahvistin ääriviivat mustalla vahaliidulla. Sitten väritin osia kuvasta mustalla vahaliidulla frottagetekniikkaa käyttäen. Naisen hattu on väritetty tarkasti reunoja myötäillen ripsiliinan päällä. Hatun sisäosaa värittäessäni käänsin paperia eri kulmaan. Myös hiukset tein ripsiliinan päällä, mutta siten, että kuvio on hiusten suuntaisesti. Kääntelin paperia useita kertoja eri asentoon hiuksia värittäessäni, jotta hiuksista tuli hieman lainehtivat. Korvakorun tein ison koristekuvioisen korun päällä ja kuvion naisen paitaan lautasliinatelineen päällä. Taustaan tein erilaisia kuvioita koristekuvioisella hiuspannalla sekä rottinkisen alustan ja tapletin päällä. Kun kuvioita oli riittävästi, maalasin kuvan vesiväreillä. Käytin pelkästään lämpimiä puna-oranssin sävyjä. Ihoa maalatessani käytin vähemmän väriä ja enemmän vettä, jolloin väristä tuli kauniin kuultava. Lisäsin hieman punertavaa sävyä poskiin ja varjokohdiksi kaulaan. Lopuksi lisäsin vielä joitain yksityiskohtia liidulla. Silmät ja ripset tein mustalla puuvärillä.

Olen jo kauan miettinyt blogilleni logoa ja yhtäkkiä huomasin sen syntyneen. Tässähän se tietenkin on, liituprinsessa olkihattu päässään.

Syksyinen lehti frottage-tekniikalla


Tämä on helppoa ja hauskaa. Lehtifrottagen tekeminen onnistuu pieniltäkin koululaisilta, tosin paperin paikallaan pitäminen värittämisen ajan on haastavaa.

Haetaan syksyinen lehti ja laitetaan se työpöydälle alapuoli ylöspäin. Lehden päälle asetetaan paperi. Pyritään pitämään paperi koko työskentelyn ajan tiukasti paikoillaan. Voidaan myös kiinnittää paperi sinitarralla nurkistaan alustaan värittämisen ajaksi. Väritetään paperin päältä ruskealla vahaliidulla, liitu lappeellaan, kunnes lehtiruoti ja lehden reunat tulevat tarkasti näkyviin. Tutkitaan sitten syksyn lehtien värejä ja maalataan paperille syksyisiä sävyjä vesiväreillä. Lehden voi myös leikata irti ääriviivoja pitkin ja liimata tummalle taustapaperille. Toinen vaihtoehto on tehdä samalle paperille useita lehtiä ja maalata kukin eriväriseksi. 

Värikäs frottage-kuvio


Tämän työn hauska pintarakenne syntyy nopeasti ja helposti frottagetekniikalla. Frottagen voi tehdä minkä tahansa karhean, epätasaisen tai kohokuvioisen pinnan päällä ja ensin kannattaakin tutkia, millaisia jälkiä ympäristöstä (seinät, matot, pöydät, ritilät, koristeet jne.) saa. Paperi asetetaan pinnan päälle ja väritetään paperia liidulla/kynällä, jolloin pinnan koholla olevat kohdat tulevat näkyviin.

Yllä oleva työ on tehty näin:

* Piirustuspaperi jaetaan ensin neljään osaan taittamalla. 
* Paperi asetetaan esim. vanhan ripsiliinan päälle.
* Väritetään yksi taitteiden rajaama alue veteen liukenemattomalla vahaliidulla, liitu lappeellaan. Pidetään paperi tiukasti paikoillaan, ettei se pääse liikahtamaan.
* Käännetään paperi eri suuntaan ja väritetään toinen alue. Tehdään näin myös kolmas ja neljäs alue.
* Laveerataan lopuksi jokainen alue erivärisellä vesivärillä. 

torstai 4. lokakuuta 2012

Hurjat Halloween-hämähäkit


* Harjoittellaan ensin hämähäkinseitin piirtämistä suttupaperille. Aloitetaan piirtämällä seitin keskipiste, joka kannattaa sommittelusyistä sijoittaa kolmanneksen päähän paperin ylä- ja sivulaidasta. Pisteestä piirretään n. 7 säiettä eri suuntiin. Säikeiden välille piirretään kaaret. Piirretään ensin keskipistettä lähinnä olevat kaaret ja edetään siitä poispäin. Mallikuvasta näkee kaaren suunnan. Luokassa seittiä voidaan harjoitella piirtämään opettajajohtoisesti, niin että opettaja näyttää taululla jokaisen vaiheen. Jatketaan, kunnes seitti on halutun kokoinen.

* Harjoittelun jälkeen piirretään seitti oikealle paperille lyijykynällä.

* Laverataan paperi esim. sinipunaisilla sävyillä.

* Kun laveeraus on kuivunut, vahvistetaan seitti mustalla tussilla.

* Väritetään isohko värityskuva hämähäkistä, leikataan se irti ja liimataan seitin päälle. Värityskuvia löytyy googlen kuvahaulla hakusanoilla "coloring spider". Voidaan ottaa väritykseen malli oikean hämähäkin kuvasta. Isommat lapset voivat piirtää hämähäkin myös kokonaan itse.


maanantai 1. lokakuuta 2012

Pirteä neulekissa


Tämä yksinkertainen neulekissa sopii vaikka ensimmäiseksi neulontatyöksi. Koulussa tämä sopii hyvin nelosluokkalaisille. Ennen kissan tekemistä täytyy harjoitella neulomista mallitilkulla, jotta neulomisesta tulee sujuvaa ja silmukkamäärä pysyy samana.

Ensin neulotaan kissan "talja", josta myöhemmin taitellaan kissa (ks. allaoleva mallikuva kissan taljasta). Valitaan väri, jolla halutaan neuloa pää ja luodaan 30 silmukkaa. Neulotaan ainaoikeinneuletta, kunnes pääosa on halutun korkuinen. Vaihedetaan väriä ja neulotaan halutun levyinen raita. Jatketaan näin tekemällä erivärisiä raitoja, kunnes kissan vartalo päästä jalkojen alkamiskohtaan on halutun korkuinen. Sitten päätellään toisesta reunasta 2 silmukkaa, neulotaan yhdelle puikolle 10 silmukkaa (toinen jalka), päätellään välistä 5 silmukkaa (jalkojen väli), neulotaan toiselle puikolle 10 silmukkaa (toinen jalka) ja päätellään vielä viimeiset 3 silmukkaa. Taljan tekemistä jatketaan nyt neulomalla molemmat jalat vuorollaan halutun pituiseksi. Päätellään loputkin silmukat. 


Kädet neulotaan 16 silmukkaa käyttäen halutun pituisiksi. Häntä tehdään 10 silmukkaa käyttäen. Jos kissa on raitainen, myös häntään kannattaa tehdä raitoja.

Seuraavaksi taitellaan talja siten, että saumakohta tulee keskelle kissan selkäpuolta. Näin reunoihin päätellyt 2 ja 3 silmukkaa tulevat vastakkain keskelle pääteltyä viittä silmukkaa. Ommellaan reunat yhteen samalla villalangalla isosilmäistä, tylppäkärkistä neulaa käyttäen. Jätetään päälaki auki, täytetään kissa vanulla ja ommellaan sitten myös täyttöaukko umpeen.

Molemmat kädet ommellaan reunoista yhteen jättäen toinen pääty auki. Kädet täytetään vanulla ja ommellaan avoimen päädyn reunoja pitkin kiinni kissan vartaloon samanvärisellä villalangalla. Häntä ommellaan myös kiinni reunoista. Sen sisään työnnetään vanua esim. kynän perällä. Jos hännästä halutaan jäykkä ja "mutkikas", sisään voidaan taitella piipunrasseja, joiden avulla häntää voi sitten muotoilla. Häntä kiinnitetään kissan taakse samoin kuin kädet kissan sivuille.

Viimeistellään kissa ompelemalla muutamalla pistolla pään molempiin reunoihin kulma = korva. Liimataan korvan päälle pienet huopapalat. Liimataan kissalle myös langasta leikattu suu ja huovasta leikatut silmät ja nenä. Voidaan käyttää myös askartelusilmiä. Jos ne ovat ommeltavat, ne täytyy kiinnittää ennen kissan täyttämistä.

Eriyttäminen: Kissa voidaan tehdä myös yksivärisenä, ilman raitoja. Helpompi versio kissasta saadaan kun jätetään jalat, kädet ja häntä kokonaan tekemättä. Kissa on silloin istuvassa asennossa. Lopuksi voidaan kietoa kissan kaulan ympärille lanka rusetiksi. 

Lisätehtäväehdotuksia:

- Neulo kissalle kaulahuivi tai viitta
- Askartelu huovasta hattu kissalle
- Askartele kissalle pahvista miekka
- Tee kissalle tyllihame

lauantai 8. syyskuuta 2012

Syksyinen koivumetsä








Piirretään mustalla vahaliidulla paperille koivun runkoja siten, että jokaisen rungon alareuna alkaa eri kohdasta paperia. Koska kaempana olevat puut näyttävät kapeammilta, tehdään aina korkeammalta alkavista rungoista ohuempia, jolloin saadaan vaikutelma syvyysulottuvuudesta. Tutkitaan tarkasti koivun runkoa ja piirretään runkoon mustia viivoja liidulla. (Jos ulos ei voida lähteä tutkimaan, voidaan etsiä mallikuva googlen kuvahaulla, hakusananana "koivumetsä".) Piirretään puihin myös oksia. Sitten väritetään rungot tarkasti valkoisella vahaliidulla. Väritetään myös piirrettyjen mustien viirujen päältä.

Maalataan maa levein vaakasuuntaisin vedoin alhaalta ylöspäin ruskan väreillä. Alalaidan sävyistä tehdään voimakkaampia ja värit haalenevat /kylmenevät ylöspäin mentäessä. Näin lisätään syvyysvaikutelmaa. (Tässä työssä koko tausta on maata, mutta huomioi, että taivasta maalatessa ylälaidasta tulee tummempi ja sävy haalenee alaspäin mentäessä. Ts. väri haalenee aina horisonttia kohti.) Vahaliitu hylkii vesiväriä, mutta puiden pintaan voi jäädä vähän väriä. Pestään tämä väri pois kostutetun paperin reunalla.

Kun työ on kuivunut, voidaan tehdä ruskalehtiä sormiväreillä tai pullopeittareilla. Painetaan lehdet sormenpäillä. Voidaan tehdä lehdet myös pyörittelemällä silkkipaperipalleroita ja liimaamalla ne puihin. Alla olevat työt on kehystetty siten, että A3-kokoista piirustuspaperia on ennen työskentelyä pienennetty paperileikkurilla. Valmis työ on liimattu A3-kokoiselle mustalle arkille.



torstai 30. elokuuta 2012

Syksyiset rastaat


* Etsitään metsästä syksyn lehtiä ja prässätään ne. (Valmista prässi siten, että lehden molemmin puolin on talouspaperia, talouspaperin molemmin puolin on sanomalehtipaperia ja päällimmäisenä on painona paksuja kirjoja. Annetaan lehtien kuivua kokonaan tässä "prässissä".)

* Levitetään kädellä taustapaperille pastelliliitujauhetta. Käytetään kaikkia ruskan sävyjä. Kiinnitetään väri fiksaamalla.

* Väritetään huolellisesti värityskuva linnusta ja leikataan irti. Lintu voidaan myös piirtää kokonaan itse.

* Liimataan lintu ja muutama syksyn lehti taustaan Erikeeperillä.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Hauskat jääkaappimagneetit


Tämän työn idean sain Maailma kylässä- festareilta, kun siellä eräässä kojussa tällaisia myytiin. Muutamien kokeilujen jälkeen onnistuin tekemään festareilla näkemäni kaltaisia hauskoja miniatyyritaideteoksia, joita myös jääkaappimagneetteina voidaan käyttää. Työn tekemiseen tarvitaan lasipurkin kansi, kuvalehti, Erikeeper-liimaa ja magneetti. Työ on hyvin helppo tehdä ja se sujuu varmasti myös koululaiselta:

1. Etsi kuvalehdestä mieleinen kuva, joka kokonsa puolesta sopii purkin kanteen.


2. Sekoita tippa vettä pieneen määrään liimaa ja levitä liima kuvan päälle tasaisesti. Liima antaa kuvalle jonkinlaisen pinnoitteen ja tekee paperista hieman jämäkämmän, ettei se pääse rypistymään myöhemmässä vaiheessa. Anna liiman kuivua kokonaan, jolloin siitä tulee lähes huomaamaton läpinäkyvä pinta kuvalle.


3. Aseta purkin kansi kuvan päälle ja piirrä kannen ääriviivat.


4. Leikkaa kuva irti tarkasti siten, että ääriviivaa ei jää näkyviin leikattuun kappaleeseen.


5. Levita liimaa kannen sisään. Liimaa myös sisäreuna kauttaaltaan. Aseta kuva liiman päälle ja painele se tiukasti kiinni pohjaan. Työnnä kynnellä kuvan reunat kannen sisäreunaa vasten. Laita tarvittaessa vähän liimaa reunojen päälle, jotta taitteen rypyt painautuvat ihan kiinni. Liimaa taakse magneetti.



Kuvalehdistä löytyy rajattomasti aiheita näihin minitauluihin. Miten olisi kuva linnusta tai kukasta lahjaksi mummille? Tai entäpäs kuva idolista ystävälle?  Myös omia kuvia voi käyttää, jos tulostaa ne ensin paperille.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Kukkaniityllä

Tässäpä jälleen yksinkertainen kukkaidea. Tällä kertaa kukat on tehty vahaliiduilla ja vesiväreillä. Kukkasten piirtäminen on tosi helppoa ja onnistui hyvin viisivuotiaaltakin. Ensin piirretään kukan keskus ja väritetään se vahvasti. Sitten piirretään keskuksen ympärille paksuja kehiä erivärisillä liiduilla. Ulommaiseksi piirretään terälehdet. 

Tehdään näitä kukkia monen monta ja sommitellaan osa niistä limittäin. Lopuksi piirretään vielä varret kukille. Työ viimeistellään laveeraamalla vesiväreillä. Laveerauksen jälkeen kannattaa pyyhkiä vesivärijäämät pois vahaliitukukkien päältä kostutetulla käsipaperilla.



torstai 10. toukokuuta 2012

Sokerimaalaus

Nyt kaikki kokeilemaan sokerimaalausta! Sokerimaalaus on helppoa ja jälki näyttävää, sillä sokeri tekee maalauksen pinnasta kiiltävän ja eläväisen. Tätä voi tehdä pientenkin lasten kanssa.

  • Käytä maalausalustana valkeaa tukevaa paperia, kartonkia tai pahvia. Kiinnitä se reunoista alustaan leveällä maalarinteipillä.
  • Keitä kattilassa 1 osaa vettä ja 2 osaa sokeria niin, että sokeri liukenee kokonaan veteen. Anna seoksen jäähtyä.
  • Sivele maalausalusta kauttaaltaan sokeriliemellä.
  • Maalaa päälle vesi- tai peiteväreillä erivärisiä kuvioita, laikkuja, viivoja tms.  Voit kokeilla myös roiskimista tai muita osaamiasi vesivärimaalaustekniikoita. Sokeriliemen ansiosta värit levittäytyvät hiukan toisiinsa, mutta eivät lainehdi niin valtoimenaan kuin vesivärimaalauksessa.
  • Anna työn kuivua tasaltaan. Kun työ on täysin kuiva, irroita maalarinteippi varovaisesti. Maalarinteipin ansiosta työhön jää kaunis valkea reunakehys.
Tänä vuonna sain äitienpäivälahjan jo ennakkoon. Muksu ei millään jaksanut odottaa tulevaa sunnuntaita, vaan vaati että avaan lahjan heti kun tulimme salaperäisen kirjeen kanssa päiväkodista kotiin.


Maalausalustana tässä kortissa on A4-kokoinen pahvi jotain samantapaista materiaalia, mitä maksalaatikkoruokien kansina käytetään. Aiemmin olivat päiväkodissa tehneet sokerimaalausta myös ryhmätöinä jättikokoisille pahveille (n. A1-kokoon). Kun kannustaa lapsia työskentelemään räikeillä väreillä tai tiettyyn tunnelmaan / vuodenaikaan sopivilla väreillä, saa tällaisesta vaikkapa kauniin taulun koulun tai päiväkodin seinälle.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kukat kierrätyspaperista

* Tee tausta laveeraamalla. Taustan tekstit on tehty akvarellipuuväreillä ennen laveerausta. Näin on tehty myös kukkien ympärillä olevat värikkäät kehät ja kukkien varret. Akvarellipuuvärien sijaa voi kokeilla myös tavallisia puuvärejä.

* Leikkaa kukkien osat vanhoista sanoma- ja aikakausilehdistä. Sanomalehdestä tehdyt osat on ensin maalattu värikkäiksi vesiväreillä. Aikakausilehdistä saadut osat on leikattu värikkäistä kuvista ja mainoksista.

* Tehosta lopuksi kukan muotoa hyvin ohuella mustalla tussilla. 



torstai 29. maaliskuuta 2012

Kesäinen kukkakoriste ompelukoneella


Näiden kukkien tekeminen on hauskaa ja helppoa. Työ käy ensimmäisestä ompeluharjoituksesta, mutta myös kokeneempi ompelija voi leikitellä väreillä ja tehdä tästä kukasta vaikkapa rintakoristeen äidille äitienpäivälahjaksi. Ohje on peräisin kirjasta Enemmän irti koneompelusta. Kyseisestä kirjasta löytyy paitsi kaava tähän työhön, myös muita kivoja ompelutöitä.

Valitse ensin kankaita, joiden värit sopivat toisiinsa. (Juuri tällaisia töitä varten kannattaa säilyttää pienetkin kangastilkut.) Tee paperista kaava terälehdelle ja leikkaa kuusi terälehteä sekä keskusympyrä. Voit käyttää myös harkkosakseja. Leikkaa lisäksi tukevasta kankaasta (esim. huovasta) hieman terälehtiä isommat taustakappaleet. Leikkaa myös kaksi taustakappaletta keskusympyrälle. 

Ompele kukin terälehti taustakankaaseen. Käytä värikästä ompelulankaa. Tässä vaiheessa voi todella vapauttaa itsensä huruuttelemaan koneella ympyrää, suoraa, siksakkia, eestaas, vinoon, poikittain tai ihan miten lystää. Ei haittaa, jos ommel ei ole suora, vaan kaikenlaisista mutkista tulee juuri näiden kukkien persoonallinen ilme. Kiinnitä sitten terälehdet keskusympyröihin siten, että toinen keskusympyrän taustoista jää kaikkien lehtien alle ja toinen päälle. Ihan ylimmäiseksi tulee keskusympyrä. Ompele kehää useita kertoja. 

Kiinnitä lopuksi työhön sopivan värinen suuri nappi kukkaan. (Alkuperäisessä ohjeessa tehtiin napinreikä, jolloin kukan pystyi kiinnittämään esim. takin nappiin. Tässä nappi toimii koristeena ja sen kiinnittäminen on samalla hyvä napinompeluharjoitus.) Voit kiinnittää kukan rintaneulaan tai ommella sen suoraan pistoilla esim. kangaskassiin tai (kankaiseen) hiuspantaan.