keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kierretyt kierrätyshelmet


Tämä hauska koru on valmistettu vanhoista kuvalehden sivuista. Parhaimmat helmet syntyy lehdestä, jonka sivut ovat sopivan paksuja ja kiiltäväpintaisia. (Esim. Evita-lehdessä oli juuri sopivan vahvuiset sivut, kun taas Yhteishyvä-lehden sivut olivat mielestäni liian ohuita.) 

Helmikorua varten sinun tarvitsee pyörittää noin 20 rullaa. Niitä varten tarvitsee paperia noin neljä sivua. Käytä yhdessä korussa esim. 1-2 värin sävyjä. Näin vältät sekamelskan ja korusta tulee tyylikkäämpi. Voit tehdä väliin muutaman rullan myös kulta- tai hopeapaperista, jolloin korusta tulee arvokkaamman näköinen. Myös esim. kahvipakettien tai lahjapaperien kultaisia värejä kannattaa hyödyntää.


Leikkaa paperista suikaleita. Sivulla oleva teksti ei haittaa, eikä mikään yksityiskohta sivulta jää näkyviin helmiin. Vasemmalla olevasta kuvasta näet, minkä mallinen suikaleen täytyy olla. Toinen pää on muutaman senttimetrin matkalta tasapaksu, jonka jälkeen suikale kapenee tasaisesti toiseen päähän. Lapsille kannattaa askarrella kartongista kaavasuikaleet, jotka kiinnitetään sinitarralla sivun päälle. Suikale leikataan kaavan reunoja myöten.

Leikattu suikale asetetaan liimausalustalle oikea puoli alaspäin ja siten, että suikaleen paksu pää on itseenpäin. Jätetään suikaleen alapäähän muutama sentti liimatonta aluetta (jotta suikale ei liimaudu "rullaimeen") ja levitetään yläosaan liimaa liimapuikolla. Erityisesti suikaleen kärjen täytyy olla liimainen.

Kääritään suikale rullalle ohuen pillin, sukkapuikon tms. välineen avulla. Kynä on mielestäni hieman liian paksu, sillä helmen sisään jäävästä reiästä tulee silloin vähän liian iso. On tärkeää pitää rulla koko ajan tiukkana ja suikale suorassa, niin että sen kärki kiertyy rullan keskellä, eikä sivuun. Tehtävä vaatii tarkkuutta ja motorisia taitoja ja erityisesti suorassa pitäminen on haastavaa myös aikuiselle. Kakkosluokkalaiset oppivat tämän muutaman yrityksen jälkeen. Kun rulla on valmis, se vedetään pois "rullaimen" päältä.

Jos käytettävissä on vain pieniä papereita (esim. jotain kaunista erikoispaperia), voit tehdä suikaleesta paljon lyhyemmän, liimata sen pillin ympärille ja leikata pillin poikki rullan reunoista, jolloin siitä katkaistu pätkä jää vahvikkeeksi muuten ohuen rullan sisään.

Kun kaikki rullat ovat valmiit, ne voi käsitellä lakalla, jolloin niistä tulee kovempia ja kestävämpiä. Lasten kanssa kannattaa käyttää Erikeeperiä, johon on sekoitettu muutama tippa vettä (=köyhän miehen askartelulakka). Rulla sivellään siveltimellä joka puolelta tällä seoksella. Erikeeper on yllättävän toimivaa ja ennen kaikkea halpa ja helposti pestävissä oleva "lakka". Jätä rullat kuivumaan siten, että ne eivät liimaudu toisiinsa tai alustaan kiinni.

Lopuksi pujottele rullista helmi. Lapset voivat ensin suunnitella helmien järjestyksen U-kirjaimen muotoon pöydälle. Sitten leikataan naru ja kiinnitetään narun toinen pää maalarinteipillä pulpettiin, jotta helmet eivät pääse karkaamaan. Helmet pujotetaan järjestyksessä naruun. Voit lisätä väliin myös oikeita helmiä. Käytä tarpeeksi suuria helmiä, jotta ne eivät huku rullien sisään. Anna koru vaikkapa äidille äitienpäivälahjaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti